Noniiiiin, maltoin vihdoinkin tulla päivittämään blogia! Olen ollut Nantesissa nyt reilun viikon ja joka päivä on ollut niin paljon menoja ja tekemistä, etten ole malttanut istahtaa kirjoittamaan. Täällä on i-ha-naa noin lievästi sanottuna. Nantes on väkiluvultaan Ranskan kuudenneksi suurin kaupunki, täällä on yli 800 000 asukasta - siis suurin kaupunki missä olen asunut. Täällä tuntuu olevan kaikkea! Kuluneen viikon aikana olen hoitanut "virallisempia" asioita, ostellut tarpeellisia taloustavaroita, katsellut hiukan nähtävyyksiä, pyörinyt kaupungilla ja käynyt bileissä. Eka viikko on siis ollut ikäänkuin lomaa, koska koulu meillä alkaa vasta ylihuomenna tiistaina.
Olen täällä siis opiskelemassa kansainvälisellä luokalla omaa alaani, graafista suunnittelua. Suurin osa luokkakavereistani opiskelee muotoilua. Koulumme L'École de Design on aika selkeästi muotoilun koulu, koska graafinen suunnittelu on tullut sinne oppiaineeksi vasta pari vuotta sitten. On kuitenkin tosi mielenkiintoista saada tutustua myös toisenlaisiin suunnittelun aloihin.
Meidän luokalla on ihmisiä Australiasta, Japanista, Taiwanista, Koreasta, Kiinasta, Israelista, Venäjältä, Liettuasta, Puolasta, Saksasta, Italiasta, Espanjasta, Englannista, Kanadasta, Yhdysvalloista ja Chilestä. Ja saatoin ehkä unohtaa vielä jonkun. Suomesta täällä on myös lisäkseni toinenkin tyttö. Luokkakaverini ovat ihan mielettömän kivoja!
Tässä muutama kuva kuluneelta viikolta.
Meidän talo, eli yliopiston asuntola.
Laitan lisää kuvia, kunhan saan ne purettua ja muokattua. Aion tehdä myös videopätkän huoneestani lähiaikoina (täytyy ensin siivota, krhm..). Huone on todella pieni mutta myös viihtyisä. Talomme on uusi lisäys asuntolaan, joten kaikki on uutta, hienoa ja modernia. Tykkään.
Puhun täällä englantia koko ajan (lisäksi yritän puhua myös vähän ranskaa, pikkuhiljaa) joten olen jo alkanut unohdella suomen sanoja! :D Saas nährä miten hyvin puhun enää suomea kun täältä palaan. No ei nyt sentään, ehkä muistan kuitenkin. Ai niin ja sää, se oli suurin yllätys kun tulin tänne sieltä pakkasesta! Täällä minua oli vastassa yli kymmenen asteen lämpö sekä jopa kuumalta tuntuva auringonpaiste. Kelit vaihtelevat täällä kuitenkin aika paljon; välillä on ollut koleaa ja sateista ja välillä taas oikein nättiä. Mutta lumesta ei ole kyllä tietoakaan!
Täällä on mahtavaa, tulkaa käymään!






Ihanaa että oot viihtynyt siellä! Toi norsu oli kyllä vaikuttava, kun katoin sen videonkin siitä!
VastaaPoista